Julkaistu
0 kommenttia

Ennen lapsia huhkin todella paljon jumppasaleilla, siis joskus kaksikin kertaa päivässä ihan vaan koska se oli niin kivaa ja mulla oli kaikki aika maailmassa. Jatkuva hyötyliikunta oli tuohon aikaan käytännössä pelkkä vitsi lukuunottamatta sitä, että kuljin 500 m yliopistolle pyörällä. Silti en voinut peitellä ihmetystäni, kun eräälle salille missä kävin, piti kivuta kolme kerrosta rappusia ja lähes joka kerta, kun sinne menin, näin ihmisten käyttävän hissiä mennessään jumppaamaan. Ihan niin vitsi en siis kuitenkaan ollut minäkään mitä hyötyliikuntaan tulee.

Nyt lasten saannin myötä hyötyliikunta on saanut ihan uuden merkityksen ja luulen, että se on osaksi tilanteen sanelemaa ja osaksi sitä, että ihan oikeasti yritän ottaa pienistäkin tilanteista hyödyn irti, koska aikaa salilla rehkimiseen ei vain ole. Yleensä vielä pyrin siihen, että hyötyliikunta olisi oikeasti hyödyllistä (se tuottaa jotain konkreettista) tai sitten todella hauskaa (edes lasten mielestä). Eilen keräsin kolme litraa mustikoita tunnissa ja siinä samalla mietin mun top 10 hyötyliikuntalistaani ja päätin jakaa sen täällä, jos vaikka inspiroisin jotakuta lisäämään hyötyliikuntaa myös omaan jokapäiväiseen elämään.

- Mun täytyy myöntää, että mä olen aina ihmetellyt terveitä, suhteellisen nuoria ihmisiä, joiden luona käy siivoja. Siis joo, joskus antaisin toisen etusormeni siitä, että tulisin valmiiksi täydellisen siistiin kotiin, mutta silti se ajatus ihmetyttää. Olen huomannut, että vain mun oma siivousjälki tyydyttää ja siivous jos mikä on uskomattoman hyvää hikiliikuntaa. Musa täysille ja eikun hommiin energisellä otteella. Mulla tulee aina hiki, koska oikeastaan vähän pyrinkin siihen hinkatessani paikkoja putipuhtaaksi. Kun aloitan siivouksen, niin ajattelen sen kahden tunnin treeninä, jonka lopputulos on viikon kestävä ihana siisti koti. Win win ja ilmastakin se lysti vielä on. Yritän myös tartuttaa tätä liikuntaintoa neljävuotiaaseeni ja hyvin hänkin jo sheikkailee pölyrätti kädessä!

- Lasten kanssa riehuminen on kivaa kaikkien mielestä ja hengästyminen on taattua. Rehellisyyden nimissä olen joutunut vähän opettelemaan riehumiseen ja leikkiin heittäytymistä, mutta pikkuhiljaa se alkaa sujumaan paremmin ja pystyn jo ihan aidosti tykkäämään siitä. Pyrin leikkipuistossa leikkimään mukana, uimassa olemaan aktiivinen lasten kanssa, pomppia paikassa kuin paikassa, riehua sängyllä, juosta ulkona kisoja (pääsee hurjasti nopeampaa eteenpäin ja kiukut unohtuu), pomppia suojatiet, juosta pyöräilevän lapsen vierellä ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tärkeintä on olla miettimättä liikaa ja hengästyttää lapset ja itsensä samalla, kun nauraa vatsa vääränä yhdessä.

- Näin syksyn kynnyksellä ei voi olla laittamatta listaan marjojen ja/tai sienien poimimista metsästä. Sen lisäksi, että se on oikeasti hikiliikuntaa niin talvesta tulee himpun verran siedettävämpi, kun joka aamu voi pakkasesta ottaa itsekeräämiään marjoja puuron tai smoothien sekaan. Marjoja ei silti tarvitse kerätä veren maku suussa, vaan luonnosta, metsän äänistä ja puhtaasta ilmasta voi ihan vain  nauttiakin samoillessa ja keräillessä herkkuja kippoon.

- Älä pyydä ketään muuta kantamaan asioita puolestasi. Olen pyrkinyt siihen, etten pyydä miestä kantelemaan painavia juttuja mun puolesta, vaan itse kannan kauppakassit ja muut ostokset kotiin, laukut raahaan itse, kannan vaunuja milloin mihinkin ja lapset kulkevat vähän väliä olkapäillä ja sylissä. Ihan sama mitä kannat ja mihin, mutta tärkeintä että kannat.

- Niin klisee kuin se onkin, niin valitse aina rappuset. Olen melkein vuoden taas kulkenut vaunujen kanssa joka paikkaan, niin välillä unohdan rappusten olemassaolon, mutta aina kun olen ilman rattaita menossa, niin valitsen rappuset ehdottomasti!

-  Lasten harrastusajan hyväksikäyttämisessä on tehokkuutta kerrakseen. Voi joko jäädä somettelemaan tunniksi kentän laidalle tai sitten kipaista lenkillä sen ajan kun lapsikin harrastaa liikuntaa.

- Itse en ole vielä näin pitkälle päässyt, mutta mun ystävä kertoi että tekee ihan kunnon 20 minuutin hiit treenin samalla, kun lapset leikkivät puistossa. Hiljaisia puistoja on paljon ja ajoituksella voi vaikuttaa siihen onko puistossa paljon muita vai ei. Tämä on myös mielestäni tehokkuutta parhaimmillan. Mä luulen, että tätä on pakko pian kokeilla!

- Taas yksi klisee, mutta ei sekään ole turhaan sellaiseksi tullut! Kulje työ-/koulumatkat mahdollisuuksien mukaan pyörällä tai kävellen. Vähälumiset talvetkin mahdollistavat ympärivuotisen pyöräilyn kunhan vermeet ovat kunnossa.

- Valitse aurinkoiset päivät ulkotöihin, niin hyöty on moninkertainen - saat aurinkoa ja rikkaruohot katoavat, ruoho lyhenee, oksat harvenee ja mitä ikinä siellä sitten tarvitseekaan tehdä. Kerrostaloissa asuvat voivat taas ottaa hyödyn irti parvekelasien pesusta tai jos niitäkään ei ole niin ulos keräämään luonnonkukkia koristamaan omaa kotia. luonnonkukat ovat ihania ja ilmaisia - kesäillassa on ihana käveleskellä ja kerätä nättejä kukkia ilahduttamaan useaksi päiväksi. 

- Lopuksi ehkä ihan vain sellainen, että kiinnitä huomiota työasentoihin ja ylipäätään ryhtiin. Koko kroppa saa pienen liftauksen, kun vaan muistat kävellä selkä suorassa ja rinta hieman rottingilla. Mitä tahansa työtä teet, niin kiinnitä ergonomiaan huomiota ja pidä niitä taukojumppia ja käy kauempana lounaalla jos mahdollista.

Kuten alussa kirjoittelin, nämä ovat mulle ajanpuutteen takia hyvin tärkeitä juttuja ja ilman tätä jokapäiväistä hyötyliikuntaa olisin vielä huomattavasti huonommassa kunnossa kuin mitä nyt olen (kauhea ajatus). Vaikka metsässä paarmat söivät mut elävältä ja kädet hajoavat kauppakassien ja lasten kantoon on valinta tehtävä joka päivä, koska hyöty on hetkellistä ärsytystä moninkertainen. On kuitenkin tärkeää tehdä aikaa myös siellä salilla rehkimiseen, sillä siellä ihan oikeasti voi keskittyä ihan vain siihen liikuntaan ja kasvattaa kuntoa tehokkaasti. Mikä on sun ykkösvinkki hyötyliikuntaan? Voisiko tähän listaan vielä lisätä jotain?